Kampissa juhlitaan Oraksen punaista
80 vuotta toukokuussa täyttävä Oras tuo 9. toukokuuta Kampin kauppakeskukseen punaisen kukkaloisteen sekä esittelee samalla uniikkia hanadesigniaan. Hanami-juhlan hengessä toteuttava katseenvangitsija yhdistää Oraksen juhlavuoden ainutlaatuisen punaisen hanan sekä monien rakastamat kirsikankukat tuoden piristystä kauppakeskuksen kävijöille.
Kävijöillä on mahdollisuus ottaa itsestään kuva HANAmi-installaation ääressä. Halutessaan voi lisäksi osallistua arvontaan julkaisemalla kuvansa Instagramissa ja merkitsemällä siihen
@orassuomi. Kuvan julkaisseiden kesken
arvotaan tuotepalkintoina 1kpl Oras Hydractiva Digital -käsisuihku ja 2 kpl taiteilija Linda Linkon suunnittelemia julisteita, joita on signeerattu vain 80 kappaleen erikoiserä!
Punainen on Oraksen juhlavuoden tunnusväri ja näkyy Kampin lisäksi läpi vuoden myös Oraksen muussa tekemisessä. Kampissa Oras haluaa kuitenkin tuoda suomalaisten ulottuville jotain mitä aiemmin yrityksen historiassa ei ole nähty.
HANAmi-installaatio on nähtävillä 9.5. kello 10–20 Kampin kauppakeskuksen keskusaukiolla. 500 ensimmäiselle on lisäksi tarjolla teemaan sopien kirsikkajäätelömaistiaisia.